
Ihana tutustua!
Olen Mari, erovalmentaja, parisuhdevalmentaja, Suomalaisen eroseminaarin ohjaaja ja tunnelukkoterapeutti Helsingistä.
Olen myös kolmen pojan äiti, joka rakastaa kesää ja matkustelua ja keräilee uusia kokemuksia. Perheeseemme kuuluu myös Thaimaasta adoptoitu rescue-koira Joe. Pitkän sinkkuäitiyden jälkeen olen nyt etäsuhteessa, mutta edelleen pyöritän arkea lasten kanssa yksin.
Alkuperäiseltä koulutukseltani olen tradenomi (2006). Ihmismieli ja ihmissuhteet ovat kuitenkin aina kiehtoneet minua ja ahmin jo lukiossa kaikki psykologian kurssit. Eron jälkeen kaipasin muutosta ja uudenlaista merkitystä elämääni myös työni puolesta. Niinpä aloin uudelleenkouluttautua ja päädyin vaihtamaan alaa, jonka johdosta löysin vihdoin itselleni työn joka todella tuntuu omalta.
Nykyiseltä koulutukseltani olen ratkaisukeskeinen valmentaja / LCF Life Coach (2018). Olen opiskellut myös NLP Practitioneriksi (2022), suorittanut tunnelukkoterapian koulutusohjelman (2022) ja Suomalaisen eroseminaarin menetelmäkoulutuksen (2022). Näiden lisäksi olen käynyt lukuisia muita kursseja ja kehitän osaamistani jatkuvasti. Rakastan oppia uutta!
Olen yhdistänyt kaikkea oppimaani ja erikoistunut auttamaan eronneita ihmisiä erosta ehjäksi ja eteenpäin. Autan myös eropohdinnoissa sekä vahvistamaan yhteyttä ja avoimuutta suhteessa jotta erolta vältyttäisiin. Lisäksi palveluihini kuuluu tunnelukkotyöskentelyä, jolla on usein iso vaikutus suhteisiimme.
Erosin itse lasteni isästä 15 yhteisen vuoden jälkeen syksyllä 2017. Tiedän hyvin, mitä kaikkea eron hetkellä joutuu käymään läpi aina tunteiden vuoristoradasta käytännön asioihin.
Eroni jälkeen viihdyin 7 vuotta sinkkuna, omasta tahdostani. Minä, entinen läheisriippuvainen ja parisuhdeihminen joka pelkäsi aiemmin eroa ja yksin olemista suunnattomasti. Sinkkuvuodet olivat minulle todella voimaannuttavia, löysin itseni ja musta kasvoi itsenäinen ja vahva.
Tämän saman tunteen haluan auttaa sinuakin löytämään. Ei niin, ettetkö saisi toivoa uutta parisuhdetta, mutta haluan että sen aikaa minkä sinkkuna vietät, pystyt nauttimaan siitä ja käyttämään tuon ajan vahvistuen ja oppien tuntemaan itsesi paremmin. Kun opit olemaan yksin ja tekemään itse itsesi onnelliseksi, se takaa kestävämmän ja terveemmän pohjan mahdolliselle tulevalle parisuhteellekin. Tuolloin parisuhde ei rakennu huutavan tarpeen tai yksinolon pelon perustalle, vaan on ihana lisä muutenkin ihanaan elämääsi.
Eron lisäksi omaa elämääni ovat koetelleet muutkin kriisit ja vaikeat ajanjaksot. Kokemusta löytyy niin nepsyelämästä kuin mielenterveysasioista. Nämä kaikki ovat tehneet minusta vahvan, mutta myös hyvin avarakatseisen ihmisen ja vahvuutenani onkin ymmärtää hyvin erilaisia ihmisiä ja tilanteita.
Omien elämänkokemusteni sekä opiskeluista saamieni työkalujen avulla pystyn auttamaan juuri sinua omalla matkallasi.
Ihmisenä ja valmentajana olen helposti lähestyttävä, lämminhenkinen, avoin ja empaattinen. Minulla on taito luoda ilmapiiri, jossa jokainen voi turvallisesti olla oma itsensä ja uskaltaa avautua aroistakin asioista. Olen saanut paljon positiivista palautetta asiakkailtani edellä mainituista asioista ja siitä, että olen juuri oikea ihminen tekemään tätä työtä. Teen työtä sydämelläni ja haluan aidosti nähdä juuri sinun vahvistuvan ja pääsevän elämässäsi eteenpäin.
Tutustu palveluihini ja ota rohkeasti yhteyttä niin katsotaan miten voin sinua auttaa!
”Mari on valoisa, ihana ihminen! Luotettava, rehellinen ja avoin. Hyvä kulkea tätä matkaa Marin johdolla.”
”Marin tuki ja turva, 110% läsnäolo oli huikeeta. Suosittelen lämpimästi Maria valmentajana!”
”Mari on valmentajana lämmin, empaattinen ja luotettava. Osaa työnsä todella taitavasti ja kohtaa asiakkaan lämmöllä.”
”Mari on välitön, lämminhenkinen ja helposti lähestyttävä. Avoin ja avarakatseinen ohjaaja jolla on hyvää omakohtaista kokemusta.”